Joulu oli ja meni. Paketteja tuli rapisteltua paljon ja mahat on vielkin aivan täynnä jouluherkkuja.Sekin on nyt todettu, että nää molemat hauvelit on joulukoiria. Vietimme joulun mummolassa ja kyllä oli Taolla melkosta kummastelua, kun olihan nyt pikkusen ensimmäinen joulu! Voi sitä ihmettä Taolla, kun joulukuusi tuotiin sisään. Ja koska kyseessä on meidän pikku Tao, jolla on aina nälkä; ensimmäinen reaktio joulukuuseen oli maistaminen. Mutta kaikista alkuepäilyistä huolimatta, ei pikkukaveri ole joulukoristeille tai kuuselle suurempia tuhoja tehnyt. Yksi liian pitkä oksa katkaistiin, mutta oikeastaan se olikin vain tiellä. ;)
Kinkkua ja porkkanalaatikkoa sai Tao pikkiriikkisen maistaa, mutta vain vähän. Tessu sai rahkan kermavaahdosta vähäsen. Joo kerm,avaahto on Tessun suurin heikkous. Eihän se terveellistä ole, mutta kun ihan vain maistinpalan niin että suuhun sa kermavaahdon maun niin Tessu on onnellinen. :)
Mutta hauskinta kaikesta oli molempien mielestä lahjojen avaaminen! Isosta lahjakasasta löytyi heti omat paketit, ne kun sisälsivät pääosin erilaisia puruluita. Puruluupakettien avaamiseen ei tarvittu yhtään ihmisten apua, vaan onnelliset hauvat pähkäilivät  haltioissaan pukin tuomia paketteja. Mutta yks juttu on aivan pakko mainita. Jos Taolta kysytään niin paras lahja oli ehdottomasti kasvattaja Sirpalta saatu pyyhe! Siis kun sitä lahjakassia avasin taoa avustaen niin koira alkaa heiluttaa häntäänsä ja sen naamalle tulee ´rakkaus ilme´, josta seuraavaksi tulis rakkauskurnutus. Se nuuhkii ja nuuhkii pakettia ja käyttäytyy ihan eri tavalla kui muiden pakettien kanssa. Ja siis iso kiitos lahjasta! Ihana oli, tykkäs hauva ja tykkäs mikaela. :) Yli päätään oli hirmu mukava rauhallinen joulu. Ja kello viiden lenkillä nähtiin yksi joulupukkikin, eikä sille edes haukuttu. :)

Joulunvälipäivinä ollaan ihan vaan otettu rauhallisesti ja nautittu olostamme. Lauantaina 27.12 Tao täytti 9kk! Ny se on junnu. ;D Samana päivänä oli toko1-kurssin viiminen kerta. Harjoituksen alla oli sillä kerralla erityisesti seuraamisen kulmat ja käännökset sekä kerrattiin kaikki mitä oltiin aikaisemmilla kerroilla käyty. Mä oon joko tyhmä tai tosi tyhmä, mut käännökset koiraa päin on mulle vaikeita ja kaikista mun epäämäräsistä kompuroinneista huolimatta, niin Tao pitää päättäväisesti oikeen paikan. Nojoo mä oon ny alottanu ite harjottelee sitä kääntymistä, ja vasta  sitten kun se ei ole enää säheltämistä otetaan Tao mukaan. Kännös oikeaan ja täyskäännös ovat alkaneet sujua ihan kivasti, ainakin jos ottaa huomioon sen kuinka vähän sitä vasta olemme Taon kanssa harjoitelleet. Mut parasta koko toko tunnissa oli se et nyt Tao oikeesti ite innostu samal taval leikeistä, kuin kotona ja kisko ja juoksi lelun perässä innoissaan ilman  erityistä houkuttelua. Lieneekö rentoutunut enemmän, vai onko paikasta tullut niin tuttu ettei enää sitä tarvitse miettiä, vaan voi keskittyä ihan täysin ja vapaasti. Paitsi ihan lopputunnista se säikähti jotain.. :( Joka tapauksessa oli ihan hirmu nopee ja jakso ja keskitty ja oli kertakaikkisen iloinen harjoittelija. :)
Hypystä oon saanu kadotettua nyt kokonaan käsiavustuksen. Liikkeestä maahanmenoon on tullut kivasti nopeutta lisää, joskin pitää olla nyt huoellisempi siinä, että jää suoraan makaamaan. Myös liikkeestä seisominen on vahvistunu, mutta on edelleen käsiavustettu. Aivan viimeisenä kouluttaja antoi palautetta lyhyesti kurssita ja oikein mukavaa kuultavaa se oli. Ja uskalletaan, kuulemma jatkaa toko2 heti kun sille pääsemme. Olin laittanut osallistumis viestiä toko2 kurssile joskus puolessa välissä joulukuuta, jos jossain vaiheessa keväällä päästäs jatkamaan sitten sillä. Mutta nyt 28 päivä tuli viestiä että mahduimme nyt heti ensi lauantaina 3.1.2009 alkavalle kursille. Siispä nyt ei meillä sitten tullutkaan taukoa ohjatuistatreeneistä. Hee, oon ilonen. :) Ettäs näin tällä kertaa.