Enpä taas ole saanut oikein kirjoiteltua tänne mitään. Nyt tuleekin sitten pitkä tylsä sepustus viimisen neljänviikon kuulumisista. :=)

Jos vaikka aloittaisi agilitystä. Agilityn B-kurssi loppu meiltä viime keskiviikkona. Kurssikertoja oli yhteensä viisi. Ensimmäistä kertaa lukuunottamatta tehtiin kaikilla kerroilla pieniä radan pätkiä. Ohjauskuvioista käytiin valssi ja takaleikkaus (+etuleikkaus? joka jäi multa vielä kyl ihan epäselväks mikä se on). Tao on superi.<3 Se yrittää hienosti lukea, mitä mä siltä pyydän, harmi vaan etten vielä oikein osaa oikealla tavalla siltä mitään pyytää. Yritän saada paintilla väsättyä jonkimmoiset piirrokaet millaisia radanpätkiä ollaan menty. :) Taon lempiesteitä taitaa tällähetkellä olla hypyt ja rengas. Puomilla ja aalla tarvitaan vielä nami nenän eteen ettei iske hirvitys, mutta onneksi Tao on niin ahne, että sen päähän on jo alkanut muodostua ajatus puomi=paljon namia.

Huhtikuun alussa päästään jatkamaan agilitya C-kurssilla. jesjes :))

Tokoiltu ollaan vähän vähemmän. Tällä hetkellä lähinnä pyrin panostamaan, lyhyisiin supermotivoiviin juttuihin. Hyvinä päivinä olisi perjaatteessa valmiskoesuoritus varmaankin jo suht valmis, mutta vielä ei niin varma, että kokeeseen uskalettaisiin ilmoittautua. Varsinkin pitkä namiton seuraaminen voisi tökkiä, päivästä riippuen.. Paikalla makuuseen tarvittaisiin enemmän koirahäiriötreeniä. Kaupungin ihmisvilinässä 2,5min menee jo ongelmitta, mutta koirahäiriötreeniä ei ole ollut vielä niin paljon, että osaisin sanoa kuinka varma se on. Sitten vielä mun hermot koetilanteeseen ni se onki vähä vaikeempaa. :D Ehkäpä kesällä tai syksyllä sitten ehkä.. Noutotreenei on edenny jo siihen pisteeseen, että Tao nostaa kapulan itse maasta ja sitten naksautan ja se saa namin! Musta tuntuu, että voisin treenailla pikkasen harvemmin ja antaa enemmän taukoja, kun Tao on jo niin monta kertaa näyttänyt, että se oppii nimenomaan tauoilla. Esimerkkinä just tää noutaminen. Kun tein edellisen kerran siitä harjotuksia, Tao vain piti kapulaa, kun sen laitto sen suuhun ja kehu. Sitten pidin noin kolmenviikon tauon, eikä kapula ollut edes esillä, ja kun otin sen esille ja laskin maahan, otti Tao sen omatoimisesti ennen kuin edes mietin mitä pyytää ja tehdä. Siitä heti palkka ja nyt nostaa sen "OTA" pyynnöstä. :) sekavaa sepustusta taas..

8.3. oltiin mätsärissä keravalla Tessu veteraaneissa ja Tao pienissä koirissa. Katariin oli Domin kanssa ollut edellisen yön meillä ja mentiin sitten yhtä matkaa tuonne. Oli Domin ensimmäinen mätsäri ja voikun sekin on hirmu reipas! :)
Tessu on kyl sulonen, kun se menee aina mätsäreis puolet nätimmin kuin kotona harjoitellessa. Tuloksena oli sitten punasten 4! Tessu on hienopoika.<3 Tosin osallistujia oli 18. =) Tao yllätti mut positiivisesti, kun se muisti miten ollaan nätisti pöydällä! Olin aattellut, että sitä jännittäisi ihan hirveästi, kun takana oli eläinlääkärin pöydällä oloja neljä ja siellä pientä oli jännittänyt hirmuisasti. Muutenkin Tao esiinty tosi kivasti! <3 Tuloksena punanen, ei sijotusta.


yhteiskuva! :) (c) Katariina

 Tessu kehässä.<3 (c)Katariina

Helmikuussa Taolla alkoi oikea silmä kutiamaan ja rähmimään. Käytin eläinlääkärissä ja lääkäri uskoi sen olevan silmätulehdus, joka on nuorilla koirilla yleinen. Ei tarttuva, mutta saattaa pari vuotiaaksi asti helposti uusia. Saatiin antibiotti korttisoonitippoja. Tehosivat hyvin, mutta pian alkoi vasen silmäoirehtiä samalla tavalla. Siihen samanlainen kuuri. Tämän jälkeen taas oikea silmä oirehti ja vasenkin näytti hivenen ärtymään päin olevata uudestaan, joten eläinlääkäri laittoi lähetteen apexiin silmäerikoislääkäri Sari Jalomäelle tarkistuttaaan ettei siellä olisi mitään vakavampaa. Siellä ei myöskään todettu mitään kummempaa, toisessa silmässä oli hieman alhainen kyynelnesteen eritys, mutta lääkäri uskoi sen johtuvan ainoastaan tulehduksesta silmässä. Toisessa silmässä oli pari pientä ylimääräistä ripseä, mutta eläinlääkärin mukaan ne eivät aiheuta mitään ongelmaa. Lääkäri uskoi sen olevan sitä samaa mitä myös se toinen lääkäri uskoi. Nyt sitten jatketaan eritipoilla molemiin silmiin. Oikeesti mä en osaa vaan selittää, tästäkin tuli tämmönen tosi sekva ja outo. :D

Muuten ollaan ulkoiltu ja nautittu siitä kun ei enää koko ajan ole pimeää. Taon kanssa ollaan alettu ohittelemaan ulkona vastaantulevat koirat ja oon ollu tosi tyytyväinen tähän ratkasuun. Tao ei enää kyttäile ulkona ja treenatessa se keskittyy entistäkin paremmin tekemiseen eikä ota yhtään häiriötä muista koirista. Ulkona on kiva, kun ei tarvii aina ottaansitä kiinni, kun tulee koira vastaan, vaan sen voi vain pyytää kulkemaan vierellä ohi. Miks se alunperinkään sai tavata hihnassa vieraita koiria? 
Ja vielä pakko laittaa, että vihdoinkin Tao on lahtunut edes vähäsen. Nyt se painaa enää 4,7kg. Ehkäpä se tästä :D