Huomenna onkin sitten jo 2009. Voikun aika menee nopeesti.
Tämä vuosi on ollut yksinkertaisesti sanottuna ihana! Niin monia ihmisiä tästä on kiittämine, jotka on auttanu, neuvonu, ollu mukavia ja yli päätään kestäneet minua!
Parasta koko vuodessa on ehdottomasti ollut TAO! Kun 27.3 äiti soittaa että ne on syntynyt, kun mennään katsomaan kaksiviikkoisia pieniä marsun näköisiä koiran alkuja, kun mennään katsomaan niitä viisiviikkoisina, kun 16.5 pienenpieni musta pandanaamainen sheltin alku astuu meille ja kaikki ne päivät siitä eteenpäin! Mä voisin kirjottaaa kilometri listan eri sanoja kuinka onnellinen olen, kun juuri nimen omaan Tao tuli meille, mutta ehkä kuitenkaan se ei ole tarpeellista. Ehkäpä senkin ajan voi kuluttaa tuon haavelin rapsuttamiseen. ;) Jättihyperkiitos erityisesti Sirpalle, jota ilman mikään tää ihanuus ei ois totta!

Ensivuonna olisi suunnitteilla Taon kanssa harjoitella tokon alokasluokan liikkeet ja osallistua ensimmäisiin   . Vähän on kyl tää ihminen jarruna, kun lievästi mä en ihan aina tajua mitä pitää tehdä. Mut tärkeintä on, että toko säilyy Taosta yhtä kivana kuin se on nyt. Agilitya yritetään päästä alkamaan harjoittelemaan jossain kevään aikana, kun sitten maaliskuussa tulee se vuosi ikää. Joskus syksyn aikana voisi varmaan olla hyvä aika terveystutkituttaa lonkat, kyynärät, polvet ja keväällä silmät ja sydän. Pariin näyttelyyn on aikomus mennä ihan näin huvin vuoksi ja ehkäpä jos hyvin kävis niin se H tulis sit jostain. :) Mutta tavoitteita näyttelyiden suhteen ei ole. Ja tavoitteista tärkeinpänä mä pidän sitä että Tao säilyttäis ton sen niin elämän myönteisen iloisen asenteen.
Tessun kanssa tavoitteena on käydä jossain näyttelyssä saamassa arvostelu ja opetella siis seisomaan ja liikkumaan nätisti. Lisäksi aikomuksena ois kotitokoilla ja temppuilla ja nauttia sohvanvaltauksesta. Ruokaan olisi aikomuksena lähteä kokeilemaan mitä siihen voisi lisätä ilman että tulee allergiaoireita, kun jotenki kovin yksi puoliselta tuntuu tuo peura/saksanhirvi/poro + peruna. Ja avara sisätila kammoa on tavoitteena olisi lievittää.
Kaiken kaikkiian vuodelta odotan paljon ulkoilua ja koiratäyteisiä päiviä. =)

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2009!